Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 3, 2024.

PLAU AM SEE

Kuva
Kun Suomessa kuulin, että Saksaan tulee lämpöaalto, päätin hyvissä ajoin minne keskiviikkona ajettaisiin. Halusin mukavaan paikkaan järven rannalle ja kylläpä loistavan leirintäalueen löysimmekin. Oma rantapaikka, kirkas vesi ja hiekkapohja. Mitäpä sitä muuta tarvitsee. Jos joku nyt kummastelee, että onko liskoihminen vallannut ruumiini vaiko joku muu kaapannut identiteettini, niin valaistakoon häntä, että ei ole. Blondi letti vaan on pysyvästi poistunut. Leirintäalue oli siisti ja rauhallinen, varmaan siksi, että oli täynnä eläkeläisiä. Kaikki tietysti tervehtivät toisiaan ja hassuinta oli, että tervehdykseen käytettiin sanaa moi. Uskaltauduin kyselemään eräältä rouvalta asiasta ja hän kertoi, että lähinnä täällä Pohjois-Saksassa käytetään sitä. No niin, näin tehdään Suomen kielestä eurooppalainen valtakieli! Fillareita oli kaikilla. Ei mikään ihme, koska järven ympäri on mahtavat pyöräilyreitit. Monilla oli koira mukana ja tietysti myös koiran kuljetukseen fillarilla vedettävä pieni ...