Berliini - ei voi enää muuta kuin nauraa

Lähdettiin aamulla aikaisin liikkeelle ja ajettiin Berliiniin. Koska oltiin leiriytymässä jo hyvissä ajoin, päätimme lähteä fillariseikkailulle Berliinin keskustaan ja seikkailuhan siitä muodostuikin. Seuraavat kuvat valaisevat tilannetta. Niinpä niin, tekevälle sattuu ja tapahtuu. Lähdettiin siis pyöräilemään respan tytön ohjeen mukaan. Berliinin karttamme kun ei ulottunut leirintäalueelle asti. Helppo juttu, suoraan vaan joen vartta. Niin aina. Olimme ajaneet noin neljä kilometriä ja minä ajelin edellä ja Eski perässä. Huomasin edessä kuopan. Siitä kohtaa oli laatta irti. Väistin sitä ja mielessä kävi että pitäisikö varoittaa takana tulijaa, kun jo kuului lojaus ja Esillä oli takakumi paskana. Ihan kiva, kun ei tiedetä edes missä ollaan. Ei siinä muu auttanut kuin lähteä kävellen työntämään pyöriä eteenpäin. Ensin kysyttiin neuvoa nuorisolta, jotka olivat vähän suut auki ja viittoilivat johonkin päin. Jatkettiin siihen suuntaan. Epäuskoisina kysyimme kohta uudestaan naiselta, j...