Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuuta 21, 2020.

Suomi-neidon käsivartta pitkin.

Kuva
20.7 maanantai Maanantain päämäärä oli raja ja Kilpisjärven leirintäalue.  Pitkähkö ajomatka vähillä unilla tiesi armotonta kahvin juomista. Sen voimin sitä jaksoi ihmeen hyvin iltaan saakka. Muutamia kertoja pysähdyttiin ja välillä väisteltiin poroja. Pohjoisessa on sellaisia bussipysäkkejä, joita kaivattaisiin Vantaallakin. Ei ihan heti potkimalla hajoa tai ainakin täytyy olla yritteliäisyyttä. Kirppiksillä on pakko käydä. Tässä Kolarin kirppis. Muikkuateriat Kuttasessa. Vatsat täynnä oli hyvä jatkaa kohti Kilpisjärveä. Seuraavassa muutama maisemakuvia matkan varrelta. Ruotsi siellä vaan aina veden takana koronoilee. Illan suussa saavuimme Kilpisjärvelle, jossa oli aikamoinen härdelli. Autoja tuli ja meni. Hotelli ja mökit oli ihan täynnä. Onneksi oli oma katto pään päällä. Sää enteili jo tulevaa sadekautta. Pikkasen alkoi illalla ripsottelemaan.

Helvetillinen yö

Kuva
19.7 sunnuntai Olimme tilanneet aamuksi aamupalan leirintäalueen ravintolaan ja kyllähän sai kuudella eurolla vatsansa täyteen. Niinkuin olisi ollut aamiaisella ravintolassa, siis hyvässä sellaisessa. Seuraava suunniteltu Pit Stop (siis huomatkaa, meistä on tullut suunnitelmallista ja järkeviä matkailijoita) oli Tornion panimo. Sinne oli taas jonkin verran kilometrejä nieltävänä, joten starttasimme aamutuimaan. Perusmatkamaisemaa Oli siis sunnuntai ja Tornion panimo tietenkin kiinni. Kävin kuitenkin fiilistelemässä oven ulkopuolella. Pari Tornion panimon olutta ostin sitten paikallisesta kaupasta. Torniosta lähdimme ylöspäin kohti Pelloa. Etenimme kahden pysähdyksen taktiikalla. Hyvä jäätelöpaikka löytyi joen virran varrelta tosin ilman virranparrasillallista vesihenkisin viihdykkein. Ja matka jatkui tasaisen tappavasti. Napapiirin sankari Pellosta löytyi mukava virranparrasleirintäalue.  Nej nej, Det är farligt där. Det är Sverige! City oli lähellä ja sinne fillaroimme mummopyöril...