Täällä jossain

Unohdin aiemmassa jutussa kertoa, että olimme Adrianmeren rannassa Rijekasta jonkun matkaa etelään päin olevassa saaressa. Tänään sitten lähdettiin tosi pitkään ajoon eli peräti n. 50 kilsaa rantaviivaa etelään ja sitten leiriydyttiin. Tässä taas ensin vähän kuvia matkan varrelta. Leiripaikka löytyi ihan yllättäen ja pyytämättä. Tuo pieni koppero oikealla on respa ja vasemmalla alueen sisäpuolella on vanha kirkko. Viime reissulla oli niin kirkollista meininkiä, että olen nyt vältellyt kirkkoja. Tuosta oli kuitenkin pakko ottaa kuva. Tuuli oli ihan mahdoton. Ensin yritimme parkkeerata mahdollisimman ylös, mutta tuuli heilutteli vankkuria niin, että halusin suojaisamman paikan. Tuonne ylös mentiin ensin. Sitten yritettiin tähän, mutta takana olevasta pömpelistä ei herunut sähköä. Eikä johto yltänyt toiselle puolelle. Niinpä sitten siirrettiin autoa lähemmäksi, mutta eihän tämän paikan boss-rouva onnistunut toisestakaan sähkökaapista saamaan meille sähköä. Tarvittiin siis...