KEHNOJA TEITÄ JA MATKAVÄSYMYSTÄ

Tänään oli tarkoitus mennä Orleansiin Jeanne D'darcin jalanjäljissä, mutta ei mennyt ihan putkeen tämä päivä. Aamun eväät olivat kohdillaan. Lähdettiin ajamaan Orleansiin tuttuun tyyliin pikkuteitä pitkin. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun ajettiin oikean metsän läpi. Sitä jatkuikin varmaan 30 kilometriä. Aina välillä varoiteltiin villisioista ja kauriista. Tie oli huonoin tähän mennessä eli siinä oli aivan hirveästi töyssyjä ja kuoppia. Tälläisellä autolla kun ajaa töyssyihin, niin tuntuu, että kaikki tavarat hyppäävät kaapeissa kattoon. Kilisee ja tärisee. Kerran eteemme syöksyi metsästäjiltä pakoon päässyt bambi. Se juoksi hetken edessämme ja samaan aikaan tien vasemmalla puolella oli metsästäjiä tien vieressä olevan pusikon vieressä väijyen ja ampuen pusikon toiselle puolelle bambin kavereita. Harmi, etten ehtinyt ottaa kuvaa tapahtuneesta. Olimme valinneet leirintäalueen Orleansin liepeiltä, mutta mutta... Löysimme itsemme aivan järkyttävän huonon tien päästä jonkun siirto...