Eurooppa retkeilyautolla 2019, Norjan reissu 2020 ja Eurooppa 2023, Kroatia 2024, Lofootit 2024

 Jos joku nyt ihmettelee miten tässä postaillaan yhtenä päivänä näin monta juttua, niin syyhän on sade. Mitäpä tässä muuta tekisi, kuin kirjottelisi. Voisihan kylillekin lähteä, mikäli vain sataisi, mutta kun myös tuuuuleeeee. Nyt mennään siis torstaissa. Olimme molemmat tahoillamme vilkuilleet Euroopan karttaa ja miettineet, että herran jestas, tällä meidän vauhdillamme emme ehtisi kotiin edes jouluksi, jos lähtisimme vielä kiertämään Portugalin ja Espanjan rannikon. Niinpä tästä avauduttuamme  päätimme, yllätys yllätys, muuttaa suunnitelmaa. Ranska on vaikuttanut hienolta maalta ja kun säätkin ovat suht lämpimät, niin päätimme jatkaa sen koluamista.  Suuntima otettiin Loiren laakson alueelle, jossa on kaikkien linnafriikkien riemuksi 300 linnaa, joista pääsee sisälle 200:aan.  Mututuntumalla valittiin kohteeksi Montesoreau, jossa oli linna  hienolla paikalla Loiren vieressä. Matkalla välillä satoi ja välillä paistoi. Kuvien suhteen voi olla taas tylsää toistoa...

 Tähän mennessä sää oli ollut meille suosiollinen, mutta nyt näytti huonolta sääennustetta katsoessa. Vaikutti siltä, että sataisi koko viikon. Noo, onneksi on katto pään päällä ja jos kerran sataa, niin pidetään yksi ajopäivä. Kyllä sitä vettä tulikin. On harmaata, on. Tälläiseen pikkukylään poikettiin matkan varrella. Netissä joku kehui sitä Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Olihan sinne mentävä sateesta ja tuulesta huolimatta. Luultavasti se olisi näyttänyt hiukan kivammalta aurinkoisella ilmalla, mutta nätiltä  se näytti nytkin. Sateen jatkuessa jatkoimme matkaa kohti Chateaubriantia. Kuten tavallista, ajoimme pienempiä teitä, jotka kulkivat vuorotellen viljelysten ja pienten kylien läpi. Chateaubriantista löysimme meille matkaparkin lammen läheltä. Sadekin taukosi hetkeksi ja alkoi Chateaubriandin etsintä. Sen osalta jäimme nuolemaan näppejämme, kun eivät nuo ranskalaisten ja meidän aikataulut ota kohdatakseen. Ainoa avoinna oleva ravintola oli kebab-mättöpaikka. Sinne mentii...

 Eski teki meille aamulla suunnitelman google mapsin kanssa ja löysi sopivan pyöräreitin ensin Dinan kylään, sieltä isoille ruokakaupoille ja sitten toista kautta leirintäalueelle takaisin. Hyvältähän tuo näytti. Uskalsin siis ottaa sähköttömän raskaan fillarini ja lähteä polkuhommiin. Alkuhan näytti vallan mukavalta, kun huristeltiin valtavaa alamäkeä hippulat vinkuen ja hymyssä suin. Pieni järjen ääni (sellainenkin toisinaan löytyy) korvani takana kuiskutteli, että tiedätkös, että jos alaspäin mennään huimasti, niin kyllä sieltä vielä ylöskin noustaan. Päädyimme tasaiseen maastoon joen varteen. Jätimme fillarit satamaan ja jatkoimme kävellen. Kylä oli kukkulalla ja sinne noustiin todella jyrkkiä mukulakivikatuja pitkin. Valokuvista jyrkkyyttä ei tosin huomaa.  Teiden varsilla oli toinen toistaan kauniimman näköisiä vanhoja kivitaloja ja räpsin kuvia koko ajan niitä ihastellessani. Tuli samalla mietiskeltyä, että mikä uskomaton homma on ollut raahata kiviä satoja vuosia sitte...