Nurnberg, saksalaisella u:lla

Tämä meidän matkailu on nyt päivästä toiseen aika tuttua peruskauraa eli ajamista ja leiriytymistä. Nyt ei olla juostu museoiden eikä linnojen perässä vaan lähinnä nautittu rauhallisesta olemisesta ulkona, kun säätkin ovat sen sallineet.

 Ilmanala muuttui yön aikana ja heräsin ainakin kerran sateen roplotteluun. Tänään eli sunnuntaina oli vuorossa normaalia pidempi ajomatka eli 300 km Nurnbergiin (u:stä puuttuu pilkut). Historiallinen kaupunki kiehtoi kovasti ja tarkoitus oli olla leirinnässä kaksi yötä, jotta ehdittäisiin tutustua kaupunkiin kunnolla.

Nyt ei ajettu pikkuteitä, vaan paahdettiin autobahnia. Sunnuntaina eivät rekat ole liikenteessä, joten teillä on väljempää. Tänään oli kyllä liikenteessä tosi paljon henkilöautoja. Välillä satoi ja välillä paistoi. Pohjoisen tasaisen tilalle tuli mukavasti kumpuilevampaa maastoa. Otin ajomatkalla kuvia lähinnä hienojen värien takia. Tässä joitakin.

Sound of Music - maisemat lähestyvät.

Sadekausi

Ihan vähän ennen leirintäaluetta käännyimme vahingossa liian aikaisin ja samantien tajusimme tehneemme virheen. Vastaan tuli hirveät määrät autoja joka suunnasta. Olimme päätyneet urheiluareenan parkkipaikalle, jossa oli joku häppeninki juuri loppunut ja kaikki halusivat pois. Eipä siinä muu auttanut kuin pysähtyä odottamaan, että kaikki purkautuvat pois. Olin varma, että siihen kuluisi pari tuntia, mutta reitti olikin selvä jo 10:ssä minuutissa.

No niin, tuntuu siltä, että tämän matkan teemana ovat eläimet. Niihin on törmätty joka paikassa ja nyt tuntuu, että ne suorastaan vainoavat meitä. Nurnbergin leirintäalue oli aivan täynnä, koska arvatkaapa mitä? No tietysti kaupungissa oli valtaisat eläinmessut. Kuinkas muutenkaan.

Löytyi meille kuitenkin leirintäalueelta yksi sikakallis paikka ja vain yhdeksi yöksi. Messuhinnat, kysynnän ja tarjonnan laki. Ei sillä hinnalla oltaisi kyllä toista yötä oltukaan. Leiriydyimme ja odottelimme sateen loppumista autossa. 

Löysimme netistä lähellä olevan italialaisen Pavarotti-ravintolan ja kävelimme sinne auringon pilkistellessä pilvien lomitse. Paikka oli keskellä lähiötä. Olimmehan laitakaupungilla. Ruoka oli taas todella hyvää. Eskillä murea Wiener snitzel ja minulla Gordon Bleu. Minun Blööni oli tosin niin tuhtia kamaa, etten olisi paskantanut viikkoon, (jos nyt sallitaan noin rahvaanomainen kielenkäyttö muuten näin hienostuneessa blogissa) mikäli olisin syönyt sen kaiken juustomäärän.

 

Kun olimme tehneet tilauksen, tuli sisälle pikkutyttö, joka kävi kopsauttamassa kaikkien ruokailijoiden pöytää pari kertaa ja tervehti. Meidät nähdessään oli kyllä kovin hämillään. Hetken kuluttua tuli parikymppinen tyttö, joka teki saman kierroksen pöytiä kopauttaen. Päättelimme, että tytöt olivat omistajan perhettä ja tapana on tervehtiä asiakkaita tuolla tavalla.

Lähiö

Kävelymatkan varrelta löytyi jotain 

Hieman elähtänyt intiaani puisto.

Kaksi kirjailijaa.

Koko matkan aikana ovat leirintäalueen saniteettitilat olleet tosi hyviä. Tällä kalliilla paikalla oli ihan huippuluokkaa. Suihkutilassa oli jopa lämmitetty lattia. Jeee!