Havelburg

 Perjantaina jatkettiin matkaa etelään. Suuntana oli Brandenburg, mutta kuinka ollakaan, näimme Havelburgin läpi ajaessamme kivan leirintäalueen joen varressa. Siispä suunnitelmiin muutos ja käännös pikkuisen takaisin päin.


Kanoja ja kukkoja kulki alueella vapaana ja kesyjä olivat.

Tuolla se leirintäalue pilkottaa.

Havelburg on pieni paikka ja Vanhakaupunki oli kivenheiton päässä, joten jälleen lähdettiin ruuanhakumatkalle.

Paikallista taidetta.






Mitä hiivattia tässäkin lukee?

Yhdistetty ravintola ja taidekauppa.

Minulla oli paistettua kuhaa ja huom pieni salaattiannos. Eskillä Flammenkuchen.

Hiljainen on keskusaukio.

Tässä vaiheessa voisi kertoilla hieman ajon aikana nähdyistä jutuista. Olimme ajaneet lähinnä pikkuteitä pitkin, koska moottoritiellä paahtaminen on puuduttavaa ja pikkuteillä näkee enemmän. Jotenkin tulee mieleen Ranska viime syksyltä. Täällä on ihan samanlaista siinä suhteessa, että pikkukylät, peltoaukeat ja metsät seuraavasti rytmikkäästi toisiaan. Tiet ovat vaan vähän leveämmät. 
Täällä vanhasta DDR:stä ei ole enää tietoakaan. Järjestäen talot ovat nättejä ja pihat hyvin hoidettuja. Jotain kuvia räpsin tuulilasin läpi, mutta ei ne anna välttämättä oikeaa kuvaa.





Seuraava huomio oli se, että kaikkien, siis oikeasti kaikkien pikkuteiden molemmilla puolilla on puurivistöt. Sitä on muuten aika hienoa ajella pitkin puukujaa koko ajan. On vanhempaa puuta ja nuorempaa tai vastaistutettua. Seuraavassa pari kuvaa aiheesta.






Tähän liittyy myös hauskat varoituskyltit, jotka usein ovat kylän jälkeen ennen kuin puurivistö alkaa. En saanut napattua niistä kuvaa, mutta käytän tässä muistiani ja taiteilijan vapautta.

Ja ihan oikeasti olen 57 v, en 8 v. Piirtäminen ei ole vahvinta alueittain.




Kommentit

  1. Olipa upea kukko ja kana! Tuli varmaan kotoisa olo! /KS

    VastaaPoista

Lähetä kommentti