KEHNOJA TEITÄ JA MATKAVÄSYMYSTÄ

 Tänään oli tarkoitus mennä Orleansiin Jeanne D'darcin jalanjäljissä, mutta ei mennyt ihan putkeen tämä päivä.

Aamun eväät olivat kohdillaan.

Lähdettiin ajamaan Orleansiin tuttuun tyyliin pikkuteitä pitkin. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun ajettiin oikean metsän läpi. Sitä jatkuikin varmaan 30 kilometriä. Aina välillä varoiteltiin villisioista ja kauriista. Tie oli huonoin tähän mennessä eli siinä oli aivan hirveästi töyssyjä ja kuoppia. Tälläisellä autolla kun ajaa töyssyihin, niin tuntuu, että kaikki tavarat hyppäävät kaapeissa kattoon. Kilisee ja tärisee. Kerran eteemme syöksyi metsästäjiltä pakoon päässyt bambi. Se juoksi hetken edessämme ja samaan aikaan tien vasemmalla puolella oli metsästäjiä tien vieressä olevan pusikon vieressä väijyen ja ampuen pusikon toiselle puolelle bambin kavereita. Harmi, etten ehtinyt ottaa kuvaa tapahtuneesta.

Olimme valinneet leirintäalueen Orleansin liepeiltä, mutta  mutta...

Löysimme itsemme aivan järkyttävän huonon tien päästä jonkun siirtolapuutarhan vierestä eikä leirintäaluetta ollut lähimaillakaan. Jep jep. Sitten sitä taas tuumittiin. 10 km päässä oli googlen mukaan myös ilmainen parkkipaikka, joten ajettiin sinne. Netistähän näitä paikkoja löytyy tai sitten ei.

Tässä vaiheessa huomasin, että matkaväsymys alkoi meikäläisellä pikkusen painaa. Keitettiin kaffet, lepäiltiin hetki ja tuijoteltiin karttaa.

Unohdettiin Orleans. Koska tarkoituksemme on nyt pääasiassa matkata Ranskan viinialueille, otimme seuraavaksi kohteeksi Sensin kaupungin, koska se oli oikeassa suunnassa ja siellä piti oleman matkaparkki. Nyt ei todellakaan menty pikkuteitä vaan ajettiin hyviä moottoriteitä ja siitä kyllä maksettiinkin. Tunnin ajomatka moottoritiellä ja tietullimaksu oli 35 euroa.

Jihaa, Senssä oli kuin olikin matkaparkki.

Näitä maksupömpeleitä on nyt tullut vastaan kolmea eri tyyppiä. Joissain saa maksamisen jälkeen paperilapulla koodin, joka näpytellään portin vieressä olevaan päätteeseen ja puomi aukeaa. Sitten on sellainen, josta saa lapun, joka työnnetään laitteeseen. Tämän päiväinen se  olikin hauska tapaus. Näytölle ilmestyi kuusinumeroinen koodi, joka oli siinä hetken aikaa ja sitten katosi. Mitä hiivattia! Saas nähdä, ehkä muistan sen oikein, ehkä en.

Rauhallista on. Ihan yksin ollaan.

Taas sitä mennään

.

Kartasta katsottuna Sens vaikutti pikkuiselta paikalta, mutta tämähän onki aika iso kaupunki. Mitään ennakkotietoa ei muuten ollut. Lähdimme vain taivaltamaan keskustaan päin.

Katedraalit vainoaa meitä.

Taas käveltiin, koska piti kuluttaa aikaa. Emme voineet ajan tappamiseksi edes pyöriä kaupoissa, sillä nyt on sunnuntai ja kaikki kaupat ovat kiinni. Intialainen ravintola avasi ovensa klo 18 ja koska se avautui tuntia aiemmin kuin muut, olimme valinneet sen ruokapaikaksemme. 

Vielä ehdittiin ennen ruokailua käydä olusilla baarissa, joka oli täynnä veikkaajia ja arpojen raaputtajia. Oli sen näköistä porukkaa, että meinanasi jäädä kuvat ottamatta.

Tuolla takana kuvaruudulla pyöri koko ajan Amigo-peli. Pöydällä oli lappusia, joihin olisi voinut veikata pelin oikeat numerot.

Ravit toisessa näytössä.

Sitten vihdoin syömään.

Hyvää oli.

Paikka oli pieni perheravintola ja kuvan mies oli erittäin ystävällinen ja todella puhelias. Hän oli Bangladeshistä ja puhui englantia toisena äidinkielenään. Kertoi, että ravintola oli vasta kolmatta päivää auki. Lupasin kehua paikkaa netissä ja niin teinkin jo.

Eipä ollut tullut tällä välillä muita karavaanareita alueelle, joten yksin ollaan edelleen.

Buenas noches!