TUULIMYLLYJEN METSÄSTYSTÄ

En tässä blogissa aio kertoilla näkemistämme turistikohteista kuin vain aivan pintapuolisesti. Kaikista löytyy hyvin tietoa netistä, jos jotakuta kiinnostaa. Seuraava kohteemme oli jälleen turistyrysä eli Rotterdamin lähellä oleva Unescon maailmanperintökohde Kinderdijkin tuulimyllyalue, jossa on peräti 19 vanhaa tuulimylly. Hitsi vieköön, onhan ne nähtävä, kun kerran täällä ollaan.

Ajelimme tosi sievän pikkukylän läpi ja saavuimme parkkialueelle aivan tuulimyllyjen likelle. Parkkipate ryntäsi luoksemme ja ohjeisti menemään parkkipaikalle 1,5 km päähän. Sinne siis.

Yllä olevasta kuvasta saa mielestäni sen vaikutelman, että paikka on maksullinen, eikö vaan? No ajoimme sisään.

Sitten alkoi minun buumeripaniikkini. Mitä maksaa? Minne maksetaan? Päästäänkö enää ikinä koskaan puomien läpi täältä pois? Kääääääk!!! Eski istui rauhassa räpläten kännykkäänsä, kun minä juoksentelin edes takaisin alueella etsimässä jotain infoa. Mitään ei löytynyt. Alla olevasta kuvassa näkee matalan rakennuksen, jonka sisällä näin joitain heppuja. Sisään ei päässyt mistään, mutta huiskuttelin heille ikkunan ulkopuolella epämääräisiä kädenliikkeitä yrittäen pitää keskisormeni kurissa. Kohta sieltä saapui poika, joka ei osannut englantia eikä saksaa. Seuraavaksi tuli vanhempi herrasmies, joka puhui englantia. Selitin tilanteen eikä hänkään tiennyt mitään, mutta lupasi tulla kanssani puomeille ihmettelemään. Siellä oli molemmin puolin tietä vain mustat tolpat, joista sai yhteyden johonkin nappia painamalla.Tämä herrasmies keskusteli hetken naisäänen kanssa ja selitti sitten, että ei maksa mitään, vasta ensi vuonna on maksullinen parkkipaikka. Puomikin avautuu kunhan ajaa tarpeeksi lähelle. Kyllä kuulkaa vuolaasti kiittelin miestä. Sellaisenkin olen muuten havainnut, että tekee hyvän vaikutuksen, kun kertoo olevansa Suomesta. Ihan kuin vielä oltaisiin himpun verran ystävällisempiä.

Nyt oli sen verran sateen uhkaa ilmassa, että varauduimme sontikoilla lähtiessämme kävelemään myllyille. Onneksi sään jumalat suosivat meitä jälleen, eikä sontikoille tullut käyttöä.