Aamulla heräsimme aikaisin autojen meteliin. Hetken pohdinnan jälkeen päätimme lähteä heti matkaan, jotta emme joutuisi suurempaan aamuruuhkaan. Söisimme sitten aamupalan jossain P-paikalla. Päätös osoittautui oivalliseksi, sillä liikenne oli kaupungissa vielä maltillista.
 |
Aamupalapaikka löytyi 10 kilometrin päästä. |
 |
Sataa sataa ropisee... |
 |
Tällä huoltoasemalla pysähdyimme kaffelle ja kävin ostoksilla. |
 |
Ja tattadaa, löysin huoltoasemalta t-paidan. Olin päättänyt jo ennen matkaa, että muuta en osta itselleni, kuin t-paidan ja sitähän ei tuntunut löytyvän mistään. Kylissä oli kyllä pieniä boutiqueita, joissa oli vähän enempi ranskalaistyylisille (lue tyylikkäämmille) naisille tarkoitettuja vaatteita. Enhän minä nyt uskalla edes päätäni laittaa sellaiseen lenkkareissani ja verkkahousuissani. Kaukaa olen siis kiertänyt moiset putiikit. Juuri kun olin menettänyt toivoni, niin tuo käveli vastaan huoltoaseman pienen matkamuistokaupan miesten osastolta. Kukahan keksii mikä oli se ratkaiseva tekijä ostopäätöstä tehdessä? Hiukan kyllä sielusta kirpaisee, kun normaalisti ostan kaikki vaatteet käytettynä, mutta koitan kestää tämän poikkeaman. |
 |
Maisemat alkoivat muuttua, kun Saksan raja lähestyi. |
Onneksi välttelimme taas isoja teitä, sillä pääsimme ajelemaan serpentiinitietä ylös ja takaisin alas. Kuvistahan sitä ei kyllä huomaa.
Suuntanamme oli ensin Colmar ja sitten toinen pikku paikka, mutta en pitkästytä itseäni kirjoittamalla miksi emme pysähtyneet kummassakaan paikassa, vaan jatkoimme Riquewihrin leirintäalueella.
 |
Pari kuvaa Colmarista |
 |
Pitkälle on tultu. |
Leiriydyimme ja jo perinteen velvoittamana lähdimme kävelemään kylille, kun sateessakin tuli tauko.
 |
Siellä sitä viinirypälettä kasvaa. |
Kylähän oli mielettömän hieno ja täynnä piparkakkutaloja.
 |
Täällä oli jo jouluikkuna. |
 |
"Ei sensuroitu, et sensuroitu ota kyllä kuvaa"-kuva |
That's all folks!
hinta? -70%? Väri? Originaali vuodesta.
VastaaPoistaHoksasin ratkaisevan tekijän!
VastaaPoistaOlipa ihastuttava pikkukaupunki!