Maanantaina lähdimme hyvissä ajoin matkaan kohti Rotterdamia. Nyt ei ajeltu pieniä teitä vaan huristeltiin moottoriteillä. Samalla iski moottoritietodellisuus vastaan. Ihan kuin Saksassa, nelikaistaisia teitä ja taas järjettömästi autoja ja aikamoista sutkuilua kaistoilta toisille. Mutta kaikesta liikenteestä huolimatta matka soljui eteenpäin normaalisti. Näimme myös ensimmäiset tuulimyllyt ja sen jälkeen niitä tulikin vastaan oikein urakalla. Mitä muuta sitten näimme autojen ohella? Pääasiassa tasaista maata, maataloja, viljelyksiä, lehmiä ja lampaita.
 |
Ensimmäiset tuulimyllyt. Enempi kaivattaisiin kuitenkin vanhan mallisia. |
 |
Nyt ollaan vedenpinnan alapuolella. |
 |
Sitten oltiinkin jo leirintäalueella. |
Laitoimme ensin leirin pystyyn ja päätimme sitten olla reippaita ja rohkeita ja antautua julkisten kulkuvälineiden vietäväksi. Pysäkki oli lähellä ja respasta sai hyvät ohjeet miten toimia bussissa.
Ostettiin siis kuskilta päiväliput. Olisi voinut tehdä myös niin, että maksaisi sisään mennessä kortilla, mutta sitten pitäisi myös muistaa poistuessa vilauttaa korttia lukulaitteeseen. Jos ei muistaisi tai vilautus ei rekisteröityisi, niin saattaisi tulla kova lasku, kun on ollut muka koko vuorokauden bussissa. Siksipä otettiin päiväliput. Niitäkin piti muuten luettaa mennen tullen.
Rotterdam ei ole mielestäni mikään kaunis kaupunki. Jos tykkää vanhasta arkitehtuurista, niin ei välttämättä kannata tulla tänne. Kaikki tuntuu suht uudelta, uudelta tai modernilta.
Rotterdam on vanha satamakaupunki, joten saadaksemme siitä jonkinlaisen kuvan, teimme laivalla noin tunnin kestävälle satamakierroksen.
 |
Matkalla satamaan. |
 |
Lipun tarkistus. |
 |
Kapteenin pöydässä. |
 |
Tässä taitaa olla satama-alueen vanhin rakennus. Se on rakennus jonka kautta aikoinaan hollantilaiset siirtolaiset lähtivät Amerikkaan. |
 |
Taustalla näkyviä pilvenpiirtäjiä on paljon. |
 |
Tuolla on näköalatorni, joka oli seuraava kohteemme. |
Satama-alue on todellakin valtava. Tunnissa näimme siitä vain pienen häivähdyksen. Seuraavassa vielä muutama kuva matkan varrelta.
Risteilyn jälkeen kävelimme näkötornille.
 |
Monissa purjeveneissä asutaan. |
Tässä tulee muutama kuva Rotterdamista ylhäältä käsin.
Mitäpä vielä Rotterdamista jäi mieleen? No ainakin se, että jos on kaupungissa autoja, niin kyllä on pyöräilijöitäkin eikä kenelläkään ole kypärää, ei edes lapsilla. Ainoat kypärälliset fillaroitsijat ovat joko turisteja tai tosipyöräilijöitä pyöräilyvermeineen. Kysyin asiasta eräältä pojalta, joka oli aivan ihmeissään koko kysymyksestä. Ei heillä tarvitse pitää kypärää. Ainoa asia mikä laissa on sanottu on se, että pyöräillessä ei saa enää käyttää kännykkää.
Huomenna kohteenamme on paikallinen eläintarha, joka on ihan pikkuisen kävelymatkan päässä.
 |
Tämmöinen elukka oli ensimmäisenä vastassa jo leirintäalueella. Huomenna tapaamme ehkä vähän eksoottisempia. Nähtäväksi jää. |
Buumeri osasi nimetä kommentin antajan🙂eihän siihen mitään Uhr tiliä tarvittukaan minkä kanssa kipuilin aiemmin.
VastaaPoista