KAS VAIN, MUUTOKSIA SUUNNITELMIIN, LINNOJA JA HÄMÄRÄPERÄISIÄ MATKAKUMPPANEITA

 Jos joku nyt ihmettelee miten tässä postaillaan yhtenä päivänä näin monta juttua, niin syyhän on sade. Mitäpä tässä muuta tekisi, kuin kirjottelisi. Voisihan kylillekin lähteä, mikäli vain sataisi, mutta kun myös tuuuuleeeee.

Nyt mennään siis torstaissa. Olimme molemmat tahoillamme vilkuilleet Euroopan karttaa ja miettineet, että herran jestas, tällä meidän vauhdillamme emme ehtisi kotiin edes jouluksi, jos lähtisimme vielä kiertämään Portugalin ja Espanjan rannikon. Niinpä tästä avauduttuamme  päätimme, yllätys yllätys, muuttaa suunnitelmaa. Ranska on vaikuttanut hienolta maalta ja kun säätkin ovat suht lämpimät, niin päätimme jatkaa sen koluamista.  Suuntima otettiin Loiren laakson alueelle, jossa on kaikkien linnafriikkien riemuksi 300 linnaa, joista pääsee sisälle 200:aan.  Mututuntumalla valittiin kohteeksi Montesoreau, jossa oli linna  hienolla paikalla Loiren vieressä.

Matkalla välillä satoi ja välillä paistoi. Kuvien suhteen voi olla taas tylsää toistoa, mutta laitan tähän silti kuvia matkan varrelta.

Juuri ennen kaupunkiin saapumista ajoimme sillalle, joka oli aivan kauhean kapea. Isompi auto kun tuli vastaan, osui peilimme sillan sivurakenteisiin ja markiisi sai kolhun. 

Tuolla se perkuleen silta.

Autolle löytyi onneksi parkkipaikka pienen kävelymatkan päästä linnasta.

Siellä se silta taas meitä vainoaa.

Linnassa oli taidenäyttely. Kai tuo hiilikasa oli modernia taidetta.

Seuraavaksi laitoimme suunnaksi Loches. Emme tienneet siinä vaiheessa muuta kuin että halusimme  leirintäelueelle ja Lochesissa sellainen oli.

Kun lähdimme ajamaan, ohjeisti navigaattori meidät koko ajan samaiselle kapealle sillalle, mutta emme todellakaan totelleet äijää. Jouduimme siis ajamaan 10 kilometriä joen vartta väärään suuntaan ennenkuin saavuimme isolle sillalle ja pääsimme ajamaan joen toista puolta takaisin.

Tietenkin oli taas tie poikki pitkältä matkalta ja jouduimme tekemään melkoisen koukkauksen ja kulkemaan kapeita teitä. No niihin on jo totuttu.

Kun vihdoin pääsimme isommalle tielle, näimme kaksi liftaria. Mitään sen kummemmin miettimättä (sen teimme vasta myöhemmin) otimme pariskunnan kyytiin. Heillä oli valtaisat reput ja jotain ihmeellisiä pitkiä keppejä mukanaan. Ei kun kyytiin vaan. Kysyin, että saanko ottaa heistä kuvan. Tyttö suostui, mutta miesystävä ei. Tässä vaiheessa alkoi spekulointi, että onko tyyppi rikollinen ja pakoilee poliisia vai mitä. He olivat menossa Lochesiin niinkuin mekin ja matkaa oli vielä jotain 30 km. Tyttö oli mukava ja osasi jonkin verran englantia. Sain sen kuvan, että he ovat kiertolaisia ja kulkevat sukulaisissa ja tuttavilla. Laskin kyllä hartaasti kilometrejä, sillä mies haisi tosi voimakkaasti eikä miltään partavedeltä.

Helpotuksen huokaus pääsi, kun vihdoin olimme leirintäalueen porteilla ja tiemme erosivat. Huonompi juttu vaan oli, että leirintäalue oli suljettu tältä kesältä.

Uskalsin sentään ottaa kuvan pariskunnasta takaapäin.

Kappas vaan, täälläkin oli linna.

Jonkin aikaa joudimme sukkuloimaan kaupungilla ja etsimään yöpaikkaa, mutta löysimme sentään matkaparkin eli ei suihkua tiedossa. Illalla vielä tallailimme hieman kaupungin katuja ja odottelimme, että kello tulisi 19, jolloin ravintolat aukeaisivat.

Nepalilainen ravintola oli oikein hyvä.

BONNE NUIT!