BREMEN, VOI P...

 No niin, Bremenin leirintäalueelle pääsimme siis sujuvasti. Joku tuossa kysyi, että olemmeko törmänneet Bremenin soittoniekkoihin ja kyllä vaan, useammankin kerran, ensimmäisenä leirintäalueella.

Soittoniekat kasseissa.

Sitten kaupungilla.

Kuvan nopeakinttuinen lapsi ei kuulu sukuun.

Pääsimme leirintäalueelle vasta kolmelta, mutta koska pimeän tuloon oli aikaa vielä nelisen tuntia, päätimme ajaa 7 km matkan fillareilla vanhaan kaupunkiin. Ilmakin oli tosi hyvä pyöräilyyn, jotain 18 astetta ja tyyni leppoisa keli.

Helppoa kuin heinänteko. Tuosta vaan puiston laitaa suoraan kohti Altstadtia.

Pääsimmekin ihan hyvin perille. Vaikka pyörille oli hyvät ja selkeät kaistat, hyydyin liikenteeseen  kilometri ennen vanhaa kaupunkia. Jätimme fillarit siis vähän kauemmaksi ja kysyttyämme vielä paikallisilta viimeiset ohjeet, kävelimme loppumatkan. Reitti oli helppo. Koska missään ei siinä pyörien kohdalla näkynyt yhtään tien nimeä, otin maamerkeiksi pienen puiston pyörien vieressä ja seuraavassa kääntöpaikassa patsaan. Sitten kohta olimmekin perillä pelipaikoilla. 

Kävimme ensin syömässä kellaritavintolassa, jossa oli siivous kesken, mutta meidät otettiin iloisina vastaan. Teimme tilauksen ja koska olimme ainoat asiakkaat, ajattelimme, että nyt homma hoituu nopsasti. Ehei, kokki oli varmaan juuri silloin tauolla ja palasi vasta siivouksen loputtua, kun paikka oikeasti avautui ja muita asiakkaita alkoi lappaa sisälle. Siinä siis meni jonnin aikaa ja  päästyämme viimein maan pinnalle, lähdimme etsimään pyöriämme. 

Tämä oli nyt se hetki, kun teimme perustavanlaatuisen virheen. Sen sijaan, että olisimme kävelleet samaa reittiä takaisin, päätimme kiertää toista kautta. Vanha kaupunki tuntui niin pieneltä, että kaikki tiet veisivät pyörillemme. No eivät vieneet. Missään ei näyttänyt tutulta. Sukkuloimme edestakaisin teitä sinne tänne näkemättä vilaustakaan puistosta tai patsaasta. Ilta alkoi hämärtyä ja pieni paniikin poikanen hiipi korvieni väliin. Silloin päätimme, että oli viisainta palata sille samalle aukiolle, josta hortoilumme alkoi, eli yllä olevan kuvan mestoille.

Ihme kyllä kaiken risteilyn jälkeen löysimme takaisin aukiolle ja sitten maamerkkejä seuraten pyörillemme. Mutta mitäpä sitten. Kyllä joo pyörät olivat paikoillaan, mutta minulta oli lähtenyt kävelemään sähköfillarin ohjausyksikkö, jota ilman ei ole avustusta eikä ole valoja. Jatkossa voidaan siis heittää hyvästit mäkisille maastoille. 

Siis mitä helvettiä! En ollut koskaan aikaisemmin ottanut sitä pois missään pysäköidessäni sen johonkin, en Euroopassa enkä edes Vantaalla. Siinä se on pysynyt paikoillaan,  mutta nyt täällä Bremenissä illan hämärässä se pöllittiin. Matkavakuutustakaan tavaroille ei ole eli tyhmyydestä sakoitetaan.

Positiivista oli, että Eskin ohjainyksikkö oli paikoillaan, samoin kypärät ja Eskin aurinkolasit. Sivulaukkunikaan kirpputoripuuvillapaitoineen ei ollut kelvannut. Jee.

Siinä sitten aika hämärässä ajelimme Eski edellä toimivine etuvaloineen ja minä perässä irtotakavalon kanssa. Vain kerran jouduttiin kysymään neuvoa, että löysimme sen suuren puiston, jonka toista laitaa poljettiin takaisin autolle. En muista milloin olisin ollut niin helpottunut kuin sinä hetkenä, kun näin leirintäalueen kyltin nenäni edessä.