Helvetillinen yö

19.7 sunnuntai

Olimme tilanneet aamuksi aamupalan leirintäalueen ravintolaan ja kyllähän sai kuudella eurolla vatsansa täyteen. Niinkuin olisi ollut aamiaisella ravintolassa, siis hyvässä sellaisessa.
Seuraava suunniteltu Pit Stop (siis huomatkaa, meistä on tullut suunnitelmallista ja järkeviä matkailijoita) oli Tornion panimo. Sinne oli taas jonkin verran kilometrejä nieltävänä, joten starttasimme aamutuimaan.

Perusmatkamaisemaa

Oli siis sunnuntai ja Tornion panimo tietenkin kiinni. Kävin kuitenkin fiilistelemässä oven ulkopuolella.




Pari Tornion panimon olutta ostin sitten paikallisesta kaupasta.



Torniosta lähdimme ylöspäin kohti Pelloa. Etenimme kahden pysähdyksen taktiikalla. Hyvä jäätelöpaikka löytyi joen virran varrelta tosin ilman virranparrasillallista vesihenkisin viihdykkein.




Ja matka jatkui tasaisen tappavasti.



Napapiirin sankari

Pellosta löytyi mukava virranparrasleirintäalue. 

Nej nej, Det är farligt där. Det är Sverige!



City oli lähellä ja sinne fillaroimme mummopyörillä syömään.

Kolarin keskustaa

Mitä outoa kuvassa?

Mitä outoa varsinkin tässä kuvassa?

Ruuat olivat tosi hyvät ja riittoisat

Sitten alkoi se tämän matkan helvetillisin osuus eli yö verenimijöiden valtakunnassa. Jos ensimmäisenä yönä oli muuten vaan ahdasta, niin nyt oli ahdasta itikoiden kanssa. Olin laittanut auton sivuoven illalla huonosti kiinni, joten oletus on, että sen raoista vyöryi armeija sisälle ennen kuin älysimme tuupata oven kunnolla kiinni. Mutta on se p...le kummallista, että ne eivät häiritse yhtään, kun ollaan hereillä, mutta auta armias, kun käyt nukkumaan. Ja ne voisivat  edes tulla kerralla eikä tipottain. Kyllä meinasi hermo mennä niitä läiskiessä. Niitä inisi korvassa ja tunki naamalle. Metsästin niitä katosta ja seinistä ja ilmasta. Osa oli jo imeneitä ja niitä verijälkiä sitten putsattiin seuraavana päivänä. Aina kun ajatteli, että nyt ne loppuivat, niin eikös yksi jo inissyt taas korvan juuressa. Siinähän se meni rattoisasti se yö. Eipä Eskikään nukkunut enempää, kun minä itikoita läimin milloin se päästä tai pehvan seutuvilta. 
Aamusta unta itikkamyssy päässä ehkä pari tuntia.




Kommentit