Viimeiset pulinat

29.7. keskiviikko

Tänään ajoimme Jyväskylästä mökille yhtä soittoa. Kaikki vihreä on kasvanut kahdessa viikossa aika lailla, joten hommia pihapiirissä piisaa.

Mutta vielä reissusta. Se oli mielestäni onnistunut: sujui ilman kömmähdyksiä ja vielä asutaan saman katon alla. Yksi tavoite tuli saavutetuksi eli Jäämeressä uiminen. Muuten matkan Norja-osuus jäi aika maisemavoittoiseksi ja vaisuksi. Lähinnä ajettiin ja katseltiin siinä samassa vuonoja ja vuoria. Syynä tähän oli tietenkin sää. Ei paljon huvittanut lähteä patikoimaan, kun vähän väliä satoi.

Suomessa sen sijaan oli jo paremmat ilmat ja pääsimme ulos reippailemaan, eikä turhaan, sillä tämä maa on täynnä hienoja retkeilykohteita. Muutenkin täällä on monipuolisempaa tarjontaa matkailijalle, on romutaiteilijoita, kotieläinpuistoja, kaiken maailman näyttelyitä jne, kiitos suomalaiselle puolihullulle mielenlaadulle.

Panimoreissusta kehkeytyi kirppisreissu, sillä Suomi on kirpputorien luvattu maa. Niitä on joka ikisessä pikkuruisessa kylässäkin, jos ei muuten, niin jonkun kotipihalla. Panimoiden kanssa taas kävi huono tuuri. Joko oltiin paikalla sunnuntaina, jolloin paikka oli kiinni tai sitten koko panimo oli lopettanut toimintansa. Aina tuntui olevan jokin este matkassa. Pahin pettymys oli Iisalmessa Olvin panimo, jossa olisi ollut panimomuseo, mutta se avataan koronan takia vasta 3.8. Emme jääneet odottelemaan.

Suomalaisia matkailijoita oli liikkeellä paljon. Joka ikisessä pikku kuppilassakin kertoivat, että asiakasmäärät ovat lisääntyneet huomattavasti edelliskesiin verrattuna. Hieno homma! Toivottavasti trendi jatkuu, sillä Suomessa on todellakin paljon nähtävää ja koettavaa. Sitä vaan on hypättävä auton rattiin, junaan, fillarin tai mopedin selkään ja lähdettävä seikkailemaan.

Ajokilometrejä meillä tuli noin 3200.


Leirintäalueelta sateen keskeltä pelastetut uudet suojattimme .

Kommentit

  1. Kiitos Liisa! Oli jälleen mielenkiintoista lukea matkapäiväkirjaasi ja päästä "matkustamaan kanssanne". Suomessakin on niin monta mielenkiintoista paikkaa, missä ei ole tullut vielä käytyä. Jos ensi kesänä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti