Väsynyttä meininkiä Ranska - Suomi 0-3
Hohhoijaa, oli kyllä illan pelissä yhtä flegmaattinen tunnelma niin katsomossa kuin kentälläkin. Jotkut katsojat valittaa kisaväsymystä, mikä ei ole ihme, kun joutuu monta vuorokautta kannustamaan Suomen joukkuetta yötä päivää. Eipä sitä itsekään jaksanut eilen innostua riehumaan, kun oltiin ranskalaisten ja slovakkien ympäröimänä.
Ennen illan peliä lähdettiin jälleen fillaroimaan. Karttaan oli merkitty fillarireitti, mutta päädyttiin johonkin pikkukylään, jossa ei reitistä ollut tietoakaan.
Täällä Slovakiassa on kaikki tontit ympäröity aidoilla ja portilla, mikä on lukittu. Ihan sama millainen torppa on kyseessä, niin pääsy tontille on estetty. Parhaimmissa paikoissa on vielä verikoira louskuttamassa aidan takana.
Sitten taasen ihmeteltiin missä oltiin. Yksi ainoa ihminen oli näköpiirissä ja hyökkäsin heti miekkosen kimppuun. Kysyin, että "Do you speak english? Miten helpottavaa olikaan kuulla, kun mies vastasi "Yes", kunnes tajusin, että se olikin ainoa sana, minkä tyyppi osasi. Alkoi sellainen slovakiankielinen selostus, että sen seurauksena käännyimme takaisin samaa reittiä.
Jossain vaiheessa poikkesimme uskaliaasti sivutielle ja sieltä löytyikin yllättäen kiva pyöräreitti, joka johdatti meidät jonkinlaiseen leikkipuisto-terassiyhdistelmään. Siellä oli paljon paikallisia perheitä viettämässä vapaapäivää.
Ennen illan peliä lähdettiin jälleen fillaroimaan. Karttaan oli merkitty fillarireitti, mutta päädyttiin johonkin pikkukylään, jossa ei reitistä ollut tietoakaan.
![]() |
Hiljainen kylä sunnuntaina |
Sitten taasen ihmeteltiin missä oltiin. Yksi ainoa ihminen oli näköpiirissä ja hyökkäsin heti miekkosen kimppuun. Kysyin, että "Do you speak english? Miten helpottavaa olikaan kuulla, kun mies vastasi "Yes", kunnes tajusin, että se olikin ainoa sana, minkä tyyppi osasi. Alkoi sellainen slovakiankielinen selostus, että sen seurauksena käännyimme takaisin samaa reittiä.
Jossain vaiheessa poikkesimme uskaliaasti sivutielle ja sieltä löytyikin yllättäen kiva pyöräreitti, joka johdatti meidät jonkinlaiseen leikkipuisto-terassiyhdistelmään. Siellä oli paljon paikallisia perheitä viettämässä vapaapäivää.
Sama väsynyt pelitunnelma välittyi myös telkkarin kautta.Mitenkähän Suomi pelaa ,kun tulee kovemmat matsit eteen?👁💤👀🚴🚵
VastaaPoista