Sade teki tepposet ja käy dam dam, Slovakia here we come!!

Puolasta ei tällä reissulla jäänyt paljon käteen. Tarkoitus oli ajaa Wroclawista Katowiceen, mutta pikainen googletus muutti mielemme. Hiili- ja teollisuuskaupunki ei houkuttanut ja koska alkoi vieläpä satamaan, ajelimme Krakowaan. Turistikohteet on jo joskus muinoin nähty, mutta ajattelimme vain hengailla kaupungilla.
Sade yltyi. Ensimmäisellä leirintäalueella, joka oli puoliksi tyhjä, sanottiin, että sorry, ette pääse tänne, koska on luvattu useaksi päiväksi kovaa sadetta. Nurmikot ei kestä. Justiinsa joo. Soitettiin seuraavaan paikkaan ja siellä ollaan nyt sadetta pitämässä. Ulkona on n. 7 astetta. Ei siis menty tsillailemaan kaupungille, eikä mennä huomennakaan, vaan lähdetään Slovakiaan!
Sen verran poistutiin autosta, että käytiin läheisessä kiinalaisessa ravintolassa syömässä.


Toissapäivänä meille tuli yllättäen mieleen, että hetkinen, Kosicessa on vain yksi leirintäalue ja mm-kisat käynnissä. Mahtaakohan siellä olla meille edes tilaa? Eipä tullut aiemmin ajatelluksi tuollaista pikku seikkaa. Netistä pääsimme tsuumaamaan varauksia ja ihan oli täyttä 17. päivään saakka, mutta sen jälkeen saimme varattua paikan aina 22. päivään asti. Ollaan siellä siis haistelemassa tunnelmaa aika pitkään. Lipuistahan meillä ei ole vielä mitään tietoa. Hyvässä lykyssä nähdään kolme Suomen peliä. Vähän harmittaa, että jää Tanska-peli näkemättä. Suunnitelma on nyt, että työnnytään Kosiceen jo 17. päivä ja yritetään löytää joku yöpaikka tien viereltä. Seuraavana päivänä päästään sitten leirintäalueelle. Saas nähdä miten satunnaisten matkailijoiden käy.

Ankeutta Puolan maalla
Lisää ankeutta Puolan maalla
Ruuhkaa Puolan maalla
Omituisia puita palloineen Puolan maalla

Jääkiekosta vielä sen verran, että missasimme pari ekaa peliä. Maalit toki näimme Suomen uutisista tabletista katsomalla. Striimaus ei ottanut onnistuakseen ja yhden pelin seurasimme veikkauksen sivuilta siten, että kuvassa oli piirretty kenttä ja nuoli aina kertoi kumpi hyökkää. Niin ja luki siinä myös ylivoimat ja kirjoitetusti myös esim. että Suomi hyökkää. Todella mielenkiintoista! Viime peliä sitten vihdoin onnistuimme katsomaan noin niinkuin oikeasti.

Kommentit