Tässä on tullut ajeltua jonnin verran moottoritietä pitkin. Aika tylsät on maisemat valtiosta riippumatta. Mieleen on painuneet lähinnä seuraavat asiat:
 |
Rypsi/rapsipellot |
 |
Tuulimyllyt |
 |
Kova liikenne ja rekkajonot |
 |
Vehreys |
Rekkaliikenne on tosiaan melkoinen. Tavaraa liikkuu. Ihmeteltiin äitienpäivänä, kun nähtiin vain muutama rekka tien päällä. Kaikki muut olivat tien vierustan parkeissa. Maanantaina sitten olikin ryysis, kun kaikki työntyivät tielle.
Tienvarsilla on lähinnä peltoa silmänkantamattomiin, varsinkin Saksan puolella. Vasta Puolan puolella näkyi välillä kyliäkin.
Tiet on Saksassa ihan huippukunnossa. Niin Puolassakin moottoritiet. Pikkuteissä onkin sitten huima ero. Aika rynkytystä oli meno Puolan maalla.
Liikkuminen on kyllä helppoa Schengen-alueella. Saksan jälkeen ei edes huomattu, että oltiin tultu Puolaan. Älyttiin se vasta kun nähtiin puolankielisiä kylttejä. Kaukana on ne ajat kun rajalla oli vastassa sotilaat kiväärit tai konepistoolit kourassa. Hyvä niin.
Moikka ja kiitos tästä blogista. Kun tätä lueskelee tuntuu että itsekin olisi mukana. Hienoja kuvia ja raportteja ja aurinkokin on alkanut paistaa. Mukava kuulla että joka maassa ihmiset ovat ystävällisiä ja haluavat auttaa apua tarvitsevia.
VastaaPoistaTäällä aika on mennyt perunan kylvössä ,äitienpäivähulinoissa ja mökillä josta tein sähköpyörällä uuden ennätyksen kotiin tullessa sunnuntaina 54 kilometriä aikaan 2 tuntia 22 minuuttia, ei taukoa.
Suomella menee peleissä hyvin, Kaapo Kakon nimi on kaikkien huulilla. Olisipa hienoa olla Kaapo Kakon äiti. Aika komeeta että menette Sloveniaan Suomen peliä katsomaan.
Tänä iltana selviää pääseekö Suomi eurovision loppukilpailuun. Elämme jänniä aikoja...
Turvallista matkaa.
Palaillaan
terv. nimimerkki "haluan nukkua vain omassa sängyssä, en 120 senttisessä"
Hienoa turvallisuushakuinen naapurin rouva!! Lisää vaan kilometrejä. Mutta mitäpä turvallisuushakuinen naapurin rouva tuumaa siitä, että meillä loppuu kohta Juhla Mokka? Unohdettiin ottaa reservit mukaan.
VastaaPoistaJärkyttävää. Se ulkomaan kahvi on niin vahvaa ja outoa. Tuskin on mitään tarjouksiakaan.
VastaaPoistanimimerkki "onneksi Teneriffalla on suomalaisia kahviloita"